JOE BONAMASSA – Blues Deluxe Vol. 2
(J&R Adventures JRA93991)
Arvostelussa on jälleen uutta Joe Bonamassaa, vaikka eihän siitä nyt taida olla kuin pari numeroa, kun edellisen kerran herrasta kirjoitin. Aivan, se oli BN 3/2023 ja silloin kyseessä oli livejulkaisu, ei uutta musiikkia. Vaan eipä sellaista ole tarjolla tälläkään kertaa, tai siis levy on uusi, mutta sen sisältö koostuu vanhoista kappaleista.
Bonamassaa on kuitenkin turha syyttää laiskuudesta tai materiaalin puutteesta, sillä levy on jatko-osa 20 vuotta sitten ilmestyneelle ”Blues Deluxe” -kiekolle. Mukana on kaikkea mahdollista ja joukossa on paljon tuttuja sävellyksiä kuten mm. Twenty-Four Hour Blues (Bobby ”Blue” Bland), Well, I Done Got Over It (Guitar Slim) ja You Sure Drive A Hard Bargain (Albert King).
Monia Bonamassan levyjä on vaivannut jonkinlainen ähky. Ne ovat usein niin täynnä kaikenlaista, että melodiat suorastaan hukkuvat kaikkien soittimien ja taustakuorojen alle. Joskus tuntuu, että hänelle tekisi hyvää toteuttaa levy vain 16-raitaisessa analogisessa studiossa. Joka tapauksessa tällä kertaa ollaan perusasioiden parissa eikä musiikkia ole ylituotettu tai täyteen ahdettu, mukana on vain kaikki tarpeellinen. Kappaleet versioidaan Bonamassalle tyypillisellä lennokkuudella sekä innolla, jollaista saimme kokea mm. ”Muddy Wolf At Red Rocks”- sekä ”Live At The Greek Theatre” -julkaisuilla. Vaikka tulkinnat poikkeavat joissain määrin alkuperäisistä, kaikki palaset ovat paikoillaan ja omaa näkemystä on riittävän paljon.
Fleetwood Macin Lazy Poker Blues on päivitetty nykyaikaan ja versio toimii hyvin. Kenny Nealin kynäilemä The Truth Hurts tulkitaan varsinaisen kitarapartion kera, kun Kirk Fletcher sekä Josh Smith kaivavat soittimensa esiin. Lauluosuudet jaetaan Bonamassan ja Fletcherin kesken, mikä tuo mukavan lisän ja kuten arvata saatoitte, kappale sisältää tiukkaa kitarakirnuamista. Pari uutta sävellystä on poikkeuksellisesti mukaan otettu, joista Bonamassan ja Tom Hambridgen kirjoittama Hope You Realize It (Goodbye Again) on tasapaksu funkblues. Lopetusraidaksi jätetty Josh Smithin kirjoittama balladi Is It Safe To Go Home puolestaan on sellainen tunnelataus, että se suorastaan pakottaa kuuntelemaan levyn vielä kerran.
Tämä on mielenkiintoisinta Joe Bonamassaa sitten ”Driving Towards The Daylight” -kiekon. Lisää tällaista, kiitos. ”Blues Deluxe” ykkösen omistavien on syytä kiiruhtaa levykauppaan hakemaan kakkonen sen kaveriksi. Mikäli ykköstä ei vielä hyllystä löydy, kannattaa se kakkosen rinnalle ostaa, sillä sekin on sopivasti uudelleen julkaistu messevänä tuplavinyylinä.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 5/2023)
